Minun ihmiseni on viime aikoina laiskotellut.

"Vai laiskotellut!". Se selittää kovin, että on siivonnut ja tiskannut ja pessyt monen monta koneellista pyykkiä ja ruokaakin on laittanut hikipäässä tälle ruokakunnalle. Ja päivät kertoo käyvänsä töissä. Tai mistä minä voin tietää missä se käy, joka arkiaamu se ihminen kuitenkin lähtee jonnekin kauheella kiireellä ja hosumisella. Ja tulee sitten illemmalla takaisin ihan nääntyneen näköisenä. 

Mutta  laiskotellut on, tämän minun blogini kanssa. Teki se sentään tarinaa kissakuvahaasteeseen. Tuo ihmiseni sanoo, ettei ole ehtinyt koneelle kun on ollut niin paljon muuta tekemistä. Voi vikisevät villihiiret, jotain muuta tekemistä muka. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin se että kissa saisi äänensä kuuluville. Mun on kyllä ihan itse ryhdyttävä näpelöimään tätä konetta. Ei tähän ihmisen apua tarvita. Kun tähän asti minä olen sanellut ja tuo minun ihmiseni on sitten kirjoittanut nämä jutut.

Joten palaillaan. Nyt täytyy lopettaa, kun tuo ihmiseni ei kuulema jaksa enää valvoa, haluaa jo nukkumaan. Vaan kyllä se minullekin vain sopii, hohhoijaa.