Kyllä tätä on odotettu. Olen jo kauan seuraillut oman ihmiseni kanssa näitä blogeja. Olen tuon tuostakin esittänyt vaatimuksen, että myös minä ansaitsen oman blogini! Nyt viimeinkin se toteutuu. Siis, saanen esittäytyä.

Nimeni on Kitty von Kirinowski. Komealta kalskahtavasta nimestäni huolimatta olen aito suomalainen maatiaiskissa. Synnyin vuonna 1996, joskus kesäkuussa. Tarkan syntymäpäiväni tietää vain emoni. Kenellekään hän ei ole sitä paljastanut. Emoni oli muutenkin hyvin salamyhkäisen vaitonainen, esimerkiksi isästäni en tiedä yhtikäs mitään. Synnyimme, minä ja neljä sisarustamme - voi ei - sikalan nurkille. Kun hieman kasvoimme minä ja täysvalkoinen veljeni muutimme pois syntymäkodistamme. Meidät valittiin pesueestamme koska olimme aivan erityislaatuisia. Toisin kuin kolme muuta pentua, meillä ei ollut lainkaan häntää. Olemme kuulemma manx-kissoja. Minua hännättömyys ei koskaan ole millään tavalla vaivannut. Monien ihmisten olen kyllä kuullut asiaa kummastelevan. "Miksi tuolla kissalla ei ole häntää !? Onko se katkaistu?" " Rottako sinultako on hännän poikki purrut?" "Kas, Pekka Töpöhäntäkö sinun nimesi on ?"  Voi ei, niin paljon noita kommentteja olen kuullut.

Uuteen kotiini muuttaessani, siellä oli jo seitsemän vuotta asunut toinen kissa, Vanha Harmaa. Samoin siellä asusteli vaihteleva määrä koiria. Huhhuh. Niihin koiriin minä otin vähän sellaisen prinsessa-asenteen alusta asti. Suhtauduin aika välinpitämättömästi. Mitä nyt välillä nyrpistelin nenääni niiden hölmöilyille.

Vanha Harmaa oli... (niinpä niin hänestä on jo puhuttava menneessä muodossa) aluksi kovin kiukkuinen kun minä tulin. Monta päivää hän vain sihisi ja sähisi minut nähdessään. Minä en moisesta piitannut pätkääkään. Menin vain ja puskin ja kehräsin. Vanha Harmaa loikkasi pois kuin olisi saanut sähköiskun minusta. Kyyhötti sitten vain murjottamassa jossakin. Ennen pitkää meistä tuli hyvät ystävät. Nukuimme ja söimme yhdessä. Elimme yhdessä vielä 8 vuotta. Sitten Vanha Harmaa jätti meidät.

Minä olen nyt hallinnut tätä kotia ainoana kissana jo muutaman vuoden. Nykyisin talossa asuu vain kaksi koiraa. Mutta kyllä niissäkin riittää virtaa ja vauhtia. Minun pääasiallisin harrastukseni on lepääminen, kehrääminen ja puskeminen. Oma ihmiseni sanoo, että ei ole koskaan samanmoista kehruupussia tavannut. Eikä yhtä velttoa kissaa. Hehe. Vai velttoa! Opettelisi itsekin rentoutumaan, eikä turhaa pingottaisi.

Tuossa kissakuvahaasteen yhteydessä harmittelin, että pitää aloittaa blogin julkistaminen kovin epäonnistuneiden kuvien kera. Vaikka syy ei ole kuvaamisen kohteen ! Tässä kuva minusta, jossa näkyy muutakin kuin peräpää.

Laitetaanpa lisää tarinaa tulemaan myöhemmin.